Forge of Empires – Mökkikylästä Avaruusajan Lasitorneihin: Kuinka paljon jaksat grindailla?
Kuvittele, että SimCity ja Civilization saisivat yhdessä jälkikasvun, joka olisi jo teini-iässä koukussa ilmaispeli-päivityksiin ja kuusikulmio-taktikointiin. Se on Forge of Empires. Alussa sinulla on kasa risumajoja, keräilet kolikoita ja tarvikkeita parin minuutin välein. Tutkimuspuusta avautuu uutta rakennettavaa ja työkaluja seuraaville aikakausille: pronssikausi, rautakausi, siirtomaat... Jokainen kausi sekoittaa teknologiapuun, armeijasi ja kaiken, missä yrität saada neliöt riittämään.
Kivikautiset ensihetket: klikkausten tie nöyryyteen
Ensimmäinen pelipäivä. Tuijotan ruudulla nurmikkolänttiä, jossa on pari telttaa ja epäilyttävä nuotio – ehkä joku harjoittelija unohti sen animoida loppuun. Tervetuloa kivikauteen. Tehtäväni? Rakentaa tästä muinaisesta pusikosta maailman valtias. No, mikäs siinä.
Ohjeistus antaa minulle rakennusvalikon ja lempeän tuuppauksen: "Rakenna maja." Pudotan sen. Valmista sekunnissa. Nice. Sitten se hotkaisee ainoan vapaan väkiluvun. Ja just noin – ei työläisiä, ei uusia rakennuksia, pelkkä maja ja pieni häpeä.
Tätä tämä peli on. Tuuppaat rajaa vastaan, yrität korjata ja törmäät seuraavaan seinään. Rakennat liian innokkaasti, niin talous sulaa käsiin. Odotat liian pitkään, niin sun kaverit juhlii jo rautakauden viinitastingissa. Jokainen siirto maksaa: kolikoita, tarvikkeita, tilaa ja vähän itsekunnioitusta.
Sepän pisteet, timantit ja odottamisen oppikoulu
Forge pyörii seppäpisteillä. Yksi per tunti. Poltat niitä tutkimukseen, rakennuksiin, kauppaan – kaikkeen. Peli annostelee niitä pipettityyliin.
Alkuun tämä on vielä ihan jees. Käyt sisällä, kulutat pisteet, naputtele jotain taloa, ehkä voitat nahistelun ja painut taas muille asioille. Mutta odotusvälit pursuvat. Haluaisitko pronssityöt? 16 pistettä. Jos tasku tyhjä, palaa myöhemmin. Paljon myöhemmin.
Timanttejakin löytyy, tietenkin. Alkupalkinnoksi tipahtaa muutama: suorita tehtävä, saat 50. Cute. Sitten rakennus, jonka haluat? 250 timanttia. Nopeutat tutkimusta? 1000 timanttia. Se alkusatsi olikin vain houkutuspala. Vanha kunnon koukku.
Yritin pysyä lujana. Ihan oikeasti. Sitten rautakausi välkkyi kuin mättöbuffetti klo 3 aamuyöllä, ja sorruin. Vitonen tiskiin. Tieteellisessä mielessä. En kehu tällä.
Taistelukoulu: kuusikulmioita, keihäitä ja karvaita tappioita
No niin, otetaan puheeksi taistelut. Useimmissa tämän tyylin peleissä painetaan automaattiratkaisu ja käydään kahvilla. Forge pistää sut temmellyskentälle. Oikeat kuusikulmat. Oikeat vuorot. Oikeasti pitää tehdä jotakin.
Eka matsini: kaksi keihäsmiestä ja toiveikas fiilis vastaan kiukkuiset heimosoturit. Liikuin, missasin, koitin pistää. Aika simppeliä, mutta yllättävän tyydyttävää. Pian alkaa hahmottua: jousimiehet ampuvat pitkälle, ratsuväki kiertää kylkeen ja piirityskoneet räjähtää pelkästä ajatuksesta.
Syvyyttä kyllä löytyy, jos jaksaa paneutua. Autotaistelu säästää aikaa, manuaali antaa kontrollin. Mutta joukot eivät synny tyhjästä — niiden koulutus vie aikaa ja resursseja. Jos tapatat armeijan, jäät odottelemaan. Itse päädyin valikoimaan taistelut: vain jos uskoin pärjääväni. Tai ainakin melkein.
Fiksusta pelistä saa palkinnon. Mutta yksikin moka kostautuu: räpylä lipsuu, olet päivän verran miinuksella. Itse olen poistanut teitä paniikissa.
Kiltailua ja exceliä: Forgen matikkakultti
Noin kuuden tunnin jälkeen aukeaa killat. Luulin saavani rentoa cooperointia. Löysinkin excelin temppelin. Taulukoita, ajastimia, foorumioppaat suoraan 90-luvulta. Puolet neuvosta käsittelee rakennuksia, joita en ollut edes nähnyt.
Ja arvaa mitä? Aivan sairaan hyödyllistä.
Killat kääntää koko pelin ympäri. Et enää rakenna vain itsellesi, vaan sijoitat. Laitat seppäpisteitä muiden ihmerakennuksiin – jos pelaat kortit oikein, saat voittoa. Rakennus, josta kaikki jaksaa toistella? The Arc. Se muuttaa naapuriavun pisteautomaatiksi. Jotain sinne päin.
Mutta hákki: tarvitset tulevaisuuden kauden tavaraa Arc-rakennuksen aloittamiseen. Mä keittelin yhä savea savipadassa. Siispä kauppasin kaiken minkä sain, pommittelin tuntemattomille viestejä kuin tori.fi-myyjä, solmin diilejä joita en ymmärtänyt. Lopulta sain kasaan tarpeet.
Ja jep, kun The Arc valmistui, meno muuttui. Seppäpisteitä virtasi. Järki alkoi löytyä. Se kilta, joka vaikutti matikkakultilta, tuntuikin kodilta. Tämän pelin alla pyörii oikea ekonomiasimulaatio. Vieläkään en tiedä miksi se toimii, mutta niin vaan toimii.
Tehtäviä ja tapahtumia, enemmän kuin aikaa
Forge syytää tapahtumia ruudulle kuin olisi pikselit loppumassa. Kesäkarnivaalit. Syysleivontakisat. Futishaasteet. Kaikki tietysti tarjoaa rakennuksia, joita "ehdottomasti tarvitset".
Kuulostaa hauskalta. Ja sitä se onkin. Mutta samalla tämä on... paljon.
Sinulta pyydetään kirjautumista jatkuvasti. Tehtäviä. Klikkauksia. Päivitä rakennus. Tule kahden tunnin päästä uudestaan. Osa helppoja: kerää kolikoita, haasta naapurisi, klikkaa kanaa. Toiset aivan päättömiä: "Käytä tasan 47 seppäpistettä, rakenna kolme seppää ja silitä naapurin koira." Sinne päin.
Aloitin salakirjautumiset kokousten väleissä. Pikku hipaisuja, että putki ei katkea. Maistui vähän liian tutulta. Tajusin, ettei Forge ole vain imperiumin rakentelua. Se on rutiinin rakentamista. Kuin fantasiakalenteri, jossa on miekkoja mukana.
Saviastioista avaruustemppeleihin (ja paniikki välissä)
Muutaman päivän jälkeen kaupunkini oli aika kaaos. Turvemajoja kiviteiden kyljessä. Temppelit hohkasi salamavaloa tulevaisuudesta. Keskellä joku vuohipatsas. Silti homma toimi. Jollain tasolla.
Rutiinit pyöri. Pisteet tikitti. Kymmenen tutkimuksen taktiikka odotti laukaisua. Olin genius – minuutin ajan.
Sitten katsoin pistetaulukkoa.
Muilla oli kaupunkeja kuin pienet valtiot. Kaikki maxattu. Avaruusteknologiat. Arcin tasot, jotka sai omat näyttämään tikku-ukolta. Ego suli saman tien.
Pelaanko väärin? Olisiko pitänyt rushata rakennuksia? Farmata enemmän pisteitä? Laittaa uusi femma tiskiin?
Ehkä ei. Etenin ihan hyvin. Mutta Forge ei halua, että tunnet edistyväsi hyvin. Se haluaa, että jahtaat koko ajan. Olet aina askeleen jäljessä, aina kyselemässä miksi. Tämä peli on kieron fiksu. Ja juu, vähän myrkyllinenkin. Mutta hitsi vie, se saa palaamaan takaisin.