Hero Wars -arvio: Hönttejä sankareita, nopeita napautuksia ja yllättävän koukuttavaa mätkintää
Rehellisyyden nimissä: latasin Hero Warsin aikani kuluksi siinä uskossa, että viiden minuutin päästä poistan koko roskan. Neljäkymmentäseitsemän päivää myöhemmin tiimini kulkee mätsäävissä panssareissa, tiedän tasan kuka tankki pitää Facelessin aisoissa ja mulla on outoja vahvoja mielipiteitä siitä, kumpiin runeihin kannattaa tuhlata resurssit. Huhhuh. Tällaista se Hero Wars on. Slipshap, nopeat onnen tunteet ja visuaalit imaisevat sut sisään, mutta yhtäkkiä huomaat pohtivasi tiimin synergioita ihan tosissasi. Jos haluat tietää mitä mainosten höpöhöpön jälkeen oikeasti tapahtuu, sukelletaanpa sisään.
Hartiat paljaana tappeluun – ja ilman ohjeita
Peli viskaa sinut suoraan tappeluun. Ei introja. Ei vinkkejä. Yksi miekkaa heiluttava jätkä ja kolme kirkkaasti vilkkuvaa nappia. Paina isointa. Tulipallo. Koko ruutu välkkyy ja paukkuu. Voitto.
Hämmentävää, mutta tykkäsin. Ei siksi että olisi ollut syvällistä; uutta tämä ei ainakaan ollut. Mutta kaikki näyttää kivalta, liikkuu nopsaan ja tietää mihin tähtää. Sankareita kerätään, statseja parannellaan, nappuloita naputellaan, räjähdyksiä katsellaan – ja sama uusiksi. Ja taas.
Kymmenen minuuttia myöhemmin minulla oli viisi sankaria, mukaan lukien yksi paita hukassa oleva tyyppi joka ilmeisesti hävisi vedonlyönnin. Se hakkasi haamuja. En edes kysynyt miksi.
Kampanja: lootin perässä oikealle marssien
Hero Wars ei yritä esittää avointa maailmaa. Homma etenee sivuttain ketjuna: paina "taistele", tiimi juoksee ruutuun ja kaaos ottaa vallan kunnes joku rojahtaa kuolleena nurkkaan.
Joka kentästä helisee kultaa, kamoja ja sielukiviä. Alussa kentät menevät niin nopeasti ohi että tuskin ehdit räpäyttää. Myöhemmin pitää jo oikeasti miettiä vähän. Mutta rytmi pysyy: nopea matsi, parempaa gearia, hyvä meininki.
Tunnin kohdalla grindaillaan jo kolmosluvun saappaita parantajalle ja sivusta huomaan kannustavani sammakkomiestä, jonka keppi on kolme kertaa oman pään kokoinen. En tiedä miksi, mutta niin siinä kävi.
Oma tiimi, oma tyyli: rakenna just sellainen jengi kuin huvittaa
Koko peli on käytännössä tiimin rakentelua. Aloitat random-porukalla ja pikkuhiljaa keräät parempia hahmoja kirstuista, tapahtumista ja kirjautumispalkkioista.
Jokaisella sankarilla on neljä kykyä. Yksi laukeaa käsin energiaa täyteen ladaten. Joku parantaa, toinen heittelee tulipalloja, kolmas kutsuu kentälle lentäviä goblinolentoja jotka muistuttaa vähän liian vihaista Pokémonia. Koko hommassa on just sen verran taktiikkaa, että tuntuu älykkäältä, mutta ei tarvi aukaista Exceliä.
Itse käytin kohtuuttomasti aikaa pohdintaan: kontrollitiimi vai damage-porukka? Totuus: ei väliä! Testaa molempia. Hero Wars antaa säätää, kokeilla omituisia yhdistelmiä ja mokata ilman että peli suuttuu. Vedinkin joskus kahdella tankilla ja ilman parantajaa – tippui sieltä silti palkinnot. Peli nyökkäsi ystävällisesti tyyliin, "Yrititpä ainakin, kaveri."
Gacha-fiilis: kirstuja, smaragdeja ja katumusta
Joo, on tässä gacha-systeemi. Tunget smaragdeja Hero-kirstuun – yksi ilmainen veto päivässä. Tai grindaile. Tai osta. Tai hoida joku hämärä orava-tehtävä. Kukapa tietää.
Avaa kymmenen kirstua kerralla ja jännitys kasvaa: tuleeko unelmatankki, mystinen tulimaagi vai ainoastaan surullinen nippu XP-keittoa? Käsittämättömän koukuttavaa. En ole ylpeä siitä miten paljon nautin tästä.
Ja ne paketit... voihan pojat. Yksi sisälsi uuden sankarin, 5000 smaragdia ja "15 super titaanijuomaa" – suunnilleen yhden huonon pizzan hinnalla. Tuijotin sitä silmät suurina liian pitkään. En ostanut. Tai siis... melkein.
Areena: PvP, ylpeys ja kivuliaat selkäsaunat
Areena aukeaa vähän myöhemmin ja meno kiristyy. Kasaile joukkue, laita hahmot järjestykseen ja läväytä ne muiden pelaajien jengiä vastaan. Ei reaaliaikaista ohjausta, pelkkää ennakkosuunnittelua ja "katotaan mitä tapahtuu" -fiilistä.
Sain alkuun tukkaan. Kiiltävämmät kehykset, siistimmät ukkelit – porukkaa jotka on oikeasti opiskelleet tätä. Kolme tappioa heti kättelyssä ja meinasin poistaa koko sovelluksen kiukuspäissäni. Sitten näin, että häviöstäkin saa loottia. Kokeilut jatkuu.
Viikkoa myöhemmin aloin vähän voittamaan. Sillai jotenkin. Viilailin kokoonpanoja. Vaihtelin sankareita kuin olisin joku ale-laarin manageri. Areenasta tuli uusi taustaharrastus – sitä käy melkein joka päivä. Miettii pitäiskö vaihtaa tankki lasitykkiin – voittajaveto vai täysi farssi?
Spoileri: täysi farssi.
Päivittäinen grindailu: torni, Outland ja taas torni
Kun pääset tasolle 15, avautuu Torni. Päivittäinen murderhobo-ränni, jonka ramppaat läpi. Aika leppoisaa. Ihan kuin vaihtaisit jalkapalloliigan fantasy-sovellukseen, paitsi tiimi on täynnä epämääräisiä mörköjä.
Sitten Outland – isot bossit, isommat saaliit. Ja päälle Grand Arena (kolme tiimiä putkeen), kiltaa, elementaalitemppeliä, jouluhömppää ja joku kummallinen pelleeventti jota en oikeasti vieläkään tajua. Tavaraa riittää enemmän kuin aikaa.
Ja jotenkin Hero Wars varasti myös mun lounastauot. Kymmenen minuuttia venyi kolmeksi kympiksi. Selasin tier-listoja, suunnittelin promootioita, googlasin "onko Cleaver oikeasti liian kova". (On se.)
Grindailu ei oikeasti satu, lupaan
Tahti hidastuu väistämättä. Näissä peleissä käy niin. Yhtäkkiä on yks erikoinen varustetiputus jäänyt kiinni. Kokemuspisteet venyy kuin purkka. Tasolta 60 → 70 tuntuu kuin muuttaisit kerrostalosta toiseen.
Mutta Hero Wars ei nalkuta. Kirjaudut sisään, teet pari juttua, edistyt vähän ja jatkat päivän hommia. Energia täyttyy itsekseen. Tapahtumia on kuin soittolistalla. Useimmiten kasaat vähän varusteita ja jäät fiilistelemään: "no menihän tää ihan jees".
Pienellä vaivalla, ilman stressiä. Ja se on oikeesti aika jees.
Loppusanat: miksi pelaan tätä hupsua peliä edelleen?
Luulin että tämä olisi turhaa naputtelupullaa – kännykkäkamaa jonka voisi unohtaa heti. Mutta Hero Wars koukuttaa salakavalasti. Valintaa löytyy. Oikeita joukkueita. Sen verran kiillotettu, että sitä on kiva pyöräyttää työpäivän lomassa. Ei mikään tajunnanräjäyttäjä, mutta kuin mukava lämmin sukkapari.
Joo, maksuhana löytyy. No, näissä nyt aina on. Mutta ei tuputeta niskaan. Voit mennä täysin ilmaiseksi tai laittaa rahaa palamaan – molemmat toimii. Ei auta syyllisyydellä.
Ja eihän se mainosten lupaamaa laavapulmarävellystä tarjoa. Mutta jos tykkäät kehittää outoja sankareita, räiskiä neonväri-kyvyillä ja hiljalleen huomaat olevasi hiljaisesti koukussa tiiminjohtoon… tämä peli on sinulle.