Genshin Impact – Arvostelu: Gachaa, jumalia ja kaunista kasuaaligrindausta

Teyvat kutsuu – ja toi mukanaan kavereita, ilotulitteita ja infernaalisen määrän maanviljelyä (eli farmia).

Tervetuloa Genshin Impactin maailmaan, missä anime hohtaa teräväpiirtona, miekat sykkivät elementtivoimia ja 5-tähden hahmon nappaaminen? No… kertoimet laittavat nöyräksi. Olitpa sitten ilmaispelaaja tai VISA-taskuraketti, peli avaa ovet jättimäiseen maailmaan, joka pursuaa luolastoja, pulmia ja sekopäistä taistelua. Mutta onko tämä muutakin kuin silmäkarkkinäytös? Puretaan paketti ja katsotaan, mihin rotkoon – ja rabbit holeen – olet hyppäämässä.

Slimejen koulutusleiri – Tervetuloa Teyvatiin

Käynnistin Genshinin sillä ajatuksella, että kyseessä olisi taas yksi söpö RPG-klooni puhelimella. Efektit, heiluva taistelu, kymmenkunta tuntia hupia ennen kuin grindi muuttaa koko homman Excel-insinöörin päiväuneksi. Väärin. Tämä veikin huomattavasti enemmän – vapaa-aikaa, tallennustilaa ja lopulta myös lompakon kunniaa.

Valitsin tyttö-Travelerin (idleanimaatio täynnä asennetta) ja tipahdin Teyvatin vehreille niityille. Ensimmäinen vihollinen? Sähkö-slime. Suloinen klöntti, joka taitteli minut kuin retkituolin. Rämpläsin nappeja. Vältin väärin. Aivan täysi paniikki.

Mutta silti reilua. Taistelu on napakkaa, taktista, reaktiivista – oikeasti luettavaa. Viholliset eivät sohi holtittomasti: aina varoitus ensin. Elementtiyhdistelmät tuntui merkityksellisiltä. Kun lopulta räjäytin slimen tuhkaksi komboa tuulella ja tulella, duunasin yksinäni tuuletusta kuin EVO-voittaja. Hävettäisi, jos ei olisi niin siistiä.

Paimon, pulmat ja maailma täynnä elämää – eikä se hiljene pyytämällä

Sitten saapui Paimon. Lennokas maskotti – ääni kuin espanjalaista espressoa litkivällä Gremlinsillä ja enemmän sanottavaa kuin yhdelläkään TikTok-tähdellä. Kuvittele Navin (Zelda), jos sille olisi annettu energiajuomaa eikä ollenkaan imua hiljaisuuteen.

Säädöt hiljaisemmalle (kiitos pelin kehittäjä, siunattu asetusvalikko) ja elämä rauhottui, mutta maailma vasta riehaantui. Linnut, tuuli – joo joo, mutta Teyvat oikeesti ELÄÄ. Kukkuloilla pulmat, järvissä aarteet, raunioissa asennetta.

Kiipeily muistuttaa Breath of the Wildista, mutta Genshin lisää mukaan omat mausteensa. Kaikki, mihin stamina riittää, on kiivettävissä. Ja liito? Täydellinen fiilis. Vuorenhuipulle pelkästään siksi, että voi heittäytyä alas. 10/10, swan dive paras tapa aloittaa päivä.

Elementalisaatio ja epäjärjestyksen ilotulitus – Vaihda, paukuta, yhdistä

Noin tunnin kohdalla avautui Amber. Tulijousi, pupupommi, ääretön monologi. Ja siinä hetkessä taistelu muuttui rämpläyksestä entistä hauskemmaksi rubikin kuutioksi. Elementtien kanssa jonglööraamista, ilotulituksia, Overloaded (pam) ja Burning (isompi pam). Kaoottista – ihanalla tavalla.

Tässä kohtaa Genshinin systeemi pääsee oikeuksiinsa. Neljän hengen tiimi, omat aseet ja elementit. Jää + vesi = jäätyminen; märkä => sähkötystä; tuli + tuuli = tornado, josta vain katumus jää jäljelle. Sekavaa, mutta fiksulla tavalla.

Oma jengi? Traveler (Anemo), Amber (Pyro), Kaeya (Cryo), Lisa (Electro). Ei meta, ei optimoitu, mutta ei haittaa. Katsoa kun vihut sinkoilevat kuin popparit mikrossa – se riittää. En tiedä miksi, mutta toimii.

Onnenpyörä pyörimään: Gacha-addiktio ja pettymykset

No niin, sorruin sitten minäkin. Aukaisin Wishes-valikon – käytännössä glitterillä kuorrutettu anime-peliseri slot machine. Tein kymppiarvonnan. Neljän tähden katalyytti, kasa krääsää ja… Noelle. Savettihanska-unelmoija, jonka ryhti voisi pysäyttää rekankin.

Tunnelma? Jännittävä, mutta nopeasti laantuu. Just sitä itseään: gacha-ilo ja -pettymys.

Primogemmejä saa etanan tahtiin. Ja vaikka "pity system" (90 arvontaa = 1x viiden tähden) paikkaa pettymyksiä, ei suosikkihahmoja kannata odotella ilman kovaa grindausta – tai Visa-kättelyä.

Silti en ollut vihainen. Ydinkokemus pysyi hemmetin hauskana. Alussa peli antaa käyttökelpoisia hahmoja, etteivät uudet pelaajat jämähdä heti. Pelasin kymmeniä tunteja ennen kuin käytin mitään, ja silloin kyseessä oli viiden euron Welkin Moon -kuukausikortti. Eikä kaduta yhtään.

Liyuen tunnelmat: Geojumalia, jadekatua ja soppaa tarinalla

Seuraava pysäkki: Liyue. Jos Mondstadt on keskiaikainen viinitupa ja tuulimylly, Liyue on veistetty kallioon ja kullattu päältä. Tunnelmavaihto? TÄYSI. Musiikki muuttui perinteiseksi, NPC:t saivat asennetta, tehtävät muuttuivat kauniiksi kaaokseksi.

Pulmat pistivät vaikeusasteen uusiksi. Sytyttele soihtuja järjestyksessä, jahtaa hohtavia Seelie-ötököitä, ratkaise patsaspähkinöitä kuin geometrian kokeessa. Liyue Harbor? Jättimäinen. Eloisa. Puolella NPC:stä näyttää olevan oikeitakin kiireitä.

Tarinako? Yllättävän viihdyttävä. Ei mikään novellikokoelma, mutta pitää uteliaana. Ja kun Archonit astuvat estradille, etenkin Zhongli (Geo-guru), unohtuu hetkeksi että tämä on peli, eikä kapitalismiluento.

Resin-muuri: Kun grindi alkaa grindaamaan sua takaisin

Pelituntuma rullaa. Tutkimus on kivaa. Sitten Resin iskee kuin tiiliskivi.

Original Resin on sun pääsylippu lootin maailmaan. Pomot, domainit, luolastot – kaikki syö Resin-pisteitä. Saat 160, täyttyy hitaammin kuin talvisen auringonvalo. Tai sitten maksat kiihdytyksestä. Jos Resin loppuu: ei droppia, ei etenemistä, ei iloa.

Alussa tämä ei haitannut, distractioneja riittää. Mutta loppua kohden? Auts. Haluat sen viiden tähden Gladiator-setin? Varaudu käymään sama domain viikkotolkulla ja lopputuloksena käteen jää roskasaappaat.

Jotkut optimoivat Resininsä kuin viikon ruokalistaa. Itse otin vinkkinä – ulos, tai päikkärit. Päikkärit voitti.

Co-op-komiikkaa ja aikarajoitettua ahdistusta

Yhteispeli aukeaa Adventure Rank 16:ssa. Kaverin maailmaan ja sekunnin päästä suitsutin puolet pellosta liekkeihin. Nolo homma.

Moninpeli on sekalaista soppaa. Tarinatehtäviä et tee muiden kanssa, eikä kaikkia arkkujakaan voi avata. Omituisia rajoituksia. Silti meno on hulvatonta, varsinkin kun uudet pelaajat juoksevat suoraan Ruin Guardin syliin. Paniikin multihuipennus.

Ja sitten on eventit. Genshin heittelee niitä kuin mummot makeisia vappupäivänä. Rytmipelejä, tower defensea, ilmapalloralleja – yksi hetki puran pommeja, seuraavassa olen Mario Kart -painajaisessa rakettien kanssa.

Useimmat tapahtumat ovat täysiä napakymppejä, osa menee ohi. Mutta kun ovat aikarajallisia, joko sukellat mukaan tai katsot kun menee ohi suun. FOMO? Todellakin. Syyläinen ilo? Myös kyllä.

Musiikkia ja maisemaa – kilisevät helmet ja silmäkarkkia

Soundtrack on... HOYO-MiX veti överit! Jokaisella alueella oma soundinsa ja vaihtelut ovat… ööö, SULAVIA. Mondstadt: fantasiahuuliharpun taikaa. Liyue: guzhengen keveys ja eleganssi. Inazuma: ukkosta ja samisenia. Valtavan laadukasta.

Visuaalisesti peli näyttää siltä kuin Studio Ghibli olisi saanut Monster-energiajuomaa. Cel-shade-pilvet, dynaaminen sää, järvet ja joet jotka kutsuvat hyppäämään. Alueet kuin käsityönä tehtyjä. Rauniot houkuttelevat penkomaan vaikka niissä olisi vain pölyä. Ja waifut sekä husbandoit? Kärkitavaraa.

Oikeasti voisin pelata tätä vain kuvia varten. Ei hävetä yhtään.

Loppusanat: Yhä koukussa – ja ylpeä siitä

Kymmeniä tunteja myöhemmin ja edelleen kirjaudun.

Peli on yhä ilmainen. Yhä nätti. Yhä järkyttävä grindi. Gacha voi tuhria säästöt jos annat. Resin hidastaa, osa eventeistä epäonnistuu. Mutta se peruspeli? Toimii. Maailma? Laulaa yhä.

Jos alat suhtautua tähän kuin toiseen kokopäivätyöhön, burnout iskee nopeasti. Jos otat tämän digileikkikenttänä, johon palaat muutaman kerran viikossa? Tämä on yksi parhaista ilmaisista peleistä.

Älä vain lähde täysiksi valaskalastajaksi. Sitä polkua pitkin päädyt vain luottokorttia tunnustamaan.