Fragpunk: Kun sankariräiskintä menee överiksi – ja se on täydellistä kaaosta
Ensimmäinen Fragpunk-matsi: jonkun pää poksahtaa aikapommiksi ja koko tiimini lentää palasiksi. Räpyttelen silmiä, nauran ääneen ja tiedän – tätä pitää saada lisää. Fragpunk ei ole mikään perusvärikäs 5v5-rivipaukuttelu. Tämä peli sekoittaa pakat, vaihtaa säännöt ja pistää pelilaudan tuleen.
Sekunti sitten kimmotit luoteja metallista, seuraavassa hetkessä painovoima on kadonnut ja leijut hulluna ilmapallona. Jos etsit taktista räiskintää, jossa järki ja järjestys lentää ikkunasta – tämä on sun peli.
Tervetuloa Fragpunkin hullunmyllyyn – säännöt unohdettu, kaaos taattu
Fragpunk ei lämmittele. Se heittää sut suoraan syvään päähän, jakelee hero-hahmon ja pyöräyttää oudolla kortilla naamaan. Shard Cardit ei muuten ole mitään söpöjä pikku-buffeja. Yksi muuttaa luodit kumipalloiksi, toinen räjäyttää vihut piñatoiksi. Joskus joku vaan sammuttaa painovoiman. Jep, meno karkaa käsistä nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa.
Alkuun ei ollut harmainta aavistusta, mitä tapahtuu. Valitsin drone-parantajan ja scifi-pewpew-aseen. Kortti? Immuuni putoamisvahingoille. Kuulosti tylsältä. Sitten painovoima katosi ja kaikki leijui kuin heliumilla täytetyt mainospallot. Nyt se kortti olikin kultaakin arvokkaampi.
Kortteja, kaaosta ja hetkiä, jolloin et tajua mistään mitään
Kaikki näyttää vielä järkevältä. Kierros kerrallaan, joukkue vs. joukkue. Lancerit (eli herot) omalla kyvyllä, tunnistettavalla räiskyttimellä ja asenteella, kuin suoraan sarjakuvien syövereistä.
Mutta sitten peli heittää rytmin piippuun. Joka kierroksen jälkeen molemmat tiimit nostaa Shard Cardin ja... niistä lähtee pesukone pyörimään, glitteriä ja räjähteitä mukaan!
Pian huomaat yhdisteleväsi efektikortteja kuin tiedehullu: kimmokkeella ammutut headshotit? Vaarallista. Vihut tuplahidellä ja parantajalla? Pahinta painajaista. Teleportti kranaatti suoraan spawniin ja toivot parasta? Rohkea veto, arvostan.
Tämä peli ei ole metan hallintaa vaan lelusodan keksimistä uudelleen – ja katsotaan mitä rikki menee.
Lancerit: enemmän asennetta kuin järkeä
Tämän pelin hero-kattaus näyttää siltä, että jengi kokosi ne energiajuoman ja leluautojen voimin. Teleportoiva tarkka-ampuja, joka haukkuu kaikkea. Tankki, joka mätkähtää vihujen syliin kuin betonisäkki. Hakkeri, joka jättää ansoja ja ripauksen sarkasmia kaikkialle.
Kaikki on ylivedettyä, posetuksia ja one-linereita satelee. Tarinakaaret unohdettu, vibat on tärkeintä.
Jokainen Lancer pelaa omalla, omituisella tyylillään. Yksi rynnii, toinen puolustaa, kolmas taitaa pelkän kiusanteon taiteen. Kun päälle isket kortin? Homma karkaa käsistä. Parantaja, joka roiskasee limapommeja? Ihana harrastus. Hidastavat kontrollipelaajat? Pelottavia tyyppejä.
Se hetki, kun kaikki loksahti kohdilleen
Neljäs matsi. Otin keskikentän Lancerin haulikolla ja nopeusboostilla. Kortti? Teleporttaus. Vastustajalla – koko tiimin päät on jättimäiset. Ei vitsi.
Hyppäsin niitten selustaan. Yksi laukaus – ja pään tilalla vain konfettia. Seuraava jättipää syöksyi kiljuen päin. Sain paniikissa toisenkin alas.
Kierros päättyi alle puoleen minuuttiin. Chat räjähti nauruun. Oliko se taitoa? Tuskin. Kiinnostaako? Ei tipan vertaa.
Kartat, jotka on suunniteltu ilkikuriin
Kartat? Suoraa hullujenhuoneen kiipeilytelinettä. Pomppupatjat, tikkaat, vaijerit, hajoavat seinät. Ihan kuin joku rakensi parkour-leikkipuiston ja unohti liikennesäännöt.
Kerran loikkasin vaijerilta ilmalennossa snipua karkuun, tipuin satunnaiseen lootaan, ja teleporttasin itseni suoraan maalin perähuoneeseen. Ei mitään käsitystä mitä olin tekemässä. Mutta toimihan se.
Kartat oppii nopeasti. Yksi on siisti, toinen karu, kolmas neon-välke. Mutta tärkeintä – kaikissa on hienoa temppuilla ja rikkoa rajoja.
Aseet, jotka oikeasti tuntuvat hyviltä
Fragpunk on hullua jytää, mutta aseet tuntuu ihan oikeilta. Haulikot on raakoja, pistoolit vaativia. SMG:t? Lähikontissa silppua, pidemmältä matkalta lähinnä vesipyssyjä. Kaikissa on oma tuntumansa.
Kortit sotkee pakkaa jatkuvasti. Yhtenä kierroksena ryntäät eteenpäin, toisena piilottelet kuin illan hernekeittokeitto – moodi vaihtuu hetkessä.
Et tarvitse e-urheilijan tähtäyskykyä, mutta jos pysyt hereillä ja sopeudut, frägejä kyllä tippuu. Ellet? Ei hätää. Kierros kestää pari minuuttia – uusi revanssi heti kulman takana.
Shard Cardit: hulvatonta nerf-pyrotekniikkaa
Puhutaan korteista. "Räjähtävät ruumiit" on puhdasta huumoria. "Nolla painovoimaa" tekee kentät kiertoradan tantereeksi. "Kimmokepanokset"? Seinätkin yrittää tappaa sut.
Kaikki kortit ei toki osu maaliin. Osa on niin hienovaraisia, ettei niistä tiedä oliko ne edes pelissä. Osa taas on täysin rikki oikeissa käsissä.
Mutta hei, tässähän se hauskuus on! Et ikinä tiiä mitä tulee, ja se sekasorto pitää jengin hereillä – jopa tappiolla ollessa.
Mikä mättää?
No, otetaanpa realismia kehiin: Fragpunkilla on tavaraa enemmän kuin Joulupukin säkissä. Kolikoita, shardeja, tokeneita, tarroja, bundleja, päivittäisiä tehtäviä, battle passeja, viikkotehtäviä... kuin joku olisi dumpannut MMO-talouden räiskintään ja huutanut "Yllätys!"
Mikään ei ole pakollista. Mutta ohhoh, on se hälyisaa. Pop-upit pomppii joka klikkauksella kuin paarmat juhannussaunassa. Ennen kuin olet ehtinyt painaa "Pelaa", sulla on vahingossa puoli tuntia kosmetiikkakauppaa auki.
Skinit ja aseiden ulkoasut on kyllä tyylikkäitä. Ilmeet, emojit, kaikki. Mutta siihen hauskaan pelaamiseen pitää vähän klikkailla tiensä ensin.
Pelimuodot, jotka pitää hullutuksen elossa
Päämoodi? Tiivis ja toimiva. Kierrospohjainen, tavoitteellinen, Shard Cardit sekoittaa pakkaa keskellä. Ihan kuin Search & Destroy olisi uitettu glitterissä ja huonoissa ideoissa.
On muitakin: sniputaisteluita, infektiomodeja, partykaoottisuutta. Hyviä välipaloja. Vähän kuin ottaisi viidennen pullapalan – maistuu, muttei se pääateria silti ole.
Silti pääsilmukka puree. Valitse Lancer, valitse kortti, tee jotain tyhmää. Nauru kun onnistut, itku kun epäonnistut. Jonoon uudestaan, baby.
Rullaa sulavasti. Näyttää skarpilta. Bugit vapaavalintaisia
Fragpunk pyörii yllättävän sulavasti näin hulluksi peliksi. Latautuu nopeasti, matsit löytyy yhtä liukkaasti kuin sushi lautasella. Grafiikka on terävää, muttei silmiä särkevää. Äänet? Aseissa on kunnon potku. Askeleet? No jaa, vähän sinnepäin.
On toki bugeja. Kortit joskus bugailee, kyvyt temppuilee seinissä, muutama selittämätön kummitus.
Mutta kehittäjät tuntuu olevan hereillä. Päivityksiä tulee, ja pelaajia kuunnellaan. Jos tahti pysyy, tästä voi tulla pitkäikäinen kulttihitti.
Loppupäätelmä: Rikki, rakas leikkikenttä
Fragpunk ei yritä olla hiottu e-sportti tai hikinen pistetaulukko. Tämä on kaos purkissa. Hero shooter, joka keräsi kasan kirottuja kortteja ja huusi perään – mennään!
Joskus kaikki on silkkaa päätöntä säätöä. Joskus tunnet olevasi nero. Yleensä vähän kumpaakin – ja siinä se pointti onkin.
Jos kyllästyit liian totisiin räiskintöihin, laita tämä päälle. Nappaa typerä kortti, tee jotain vielä tyhmempää, räjäytä itsesi – ja naura silti.
Toista uudestaan.